sunnuntai 12. marraskuuta 2017

PIKKU-PERTTI SAA KOTIOPETUSTA OSA III


Reijo Koiras ja Pertinlaakson väki toivottavat lukijoille hauskaa isänpäivää. Siitä kannattaa nauttia nyt kun vielä ehtii.

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

RYPPY JA KATALONIA


Tällä kertaa inspiraation lähteenä oli Katalonian tapahtumien lisäksi tämä Jussi Halla-ahon laadukas nettikolumni. Reijo Koiras ja Pertinlaakson väki kannattavat lämpimästi Katalonian itsenäistymispyrkimyksiä. Free Catalonia!!

lauantai 30. syyskuuta 2017

PIKKU-PERTTI KOKEE MYÖTÄTUNTOA


Ja niitä nuoria lukijoita varten, jotka vielä miettivät mitä haluavat vanhempana ryhtyä tekemään, laitamme perään pienen mainoksen. Ehkä siitä on apua päätöksentekoon:


maanantai 25. syyskuuta 2017

SUUNTA MUUTTUU


Inspiraation tähän tuotokseen sain tästä Iltalehden uutisesta. Täytyy todeta, että jollei kyseessä olisi Simon Elon kaltainen kaksinaamainen selkäänpuukottava nilkki, niin miestä kävisi melkein sääliksi.

lauantai 23. syyskuuta 2017

GRÖNMARX JA SIJOITUSNEUVOJA


Tällä kertaa sain inspiraation kuullessani Twitterissä juttua feministisestä taloustieteestä. Aluksi luulin että kyseessä oli jonkin sortin parodiointia, mutta niinhän se tuppaa nykyisin menemään, että totuus on tarua ihmeellisempää.

maanantai 4. syyskuuta 2017

perjantai 25. elokuuta 2017

RYPPY BAARIMIKKONA OSA III


Tällä kertaa idea sarjakuvaan piti hakea Englannista saakka. Tässä linkki itse uutiseen. Kannattaa lukaista, juttu itsessään on jo sellaista Pahkasikaa, että minun oli pakko vetää sarjakuvani aivan överiksi voidakseni sitä parodioida.

maanantai 14. elokuuta 2017

UUSINTA: RYPPY JA KOPONEN HELSINGISSÄ

Tällä kertaa ajattelin julkaista yhden varhaisimmista sarjakuvistani uusintana. En aio ottaa sitä tavaksi, mutta tämän pätkän halusin uusia koska se on yksi suosikeistani, ja koska luulen, että useimmilta lukijoilta on jäänyt se huomaamatta. Piirsin sen nimittäin ennen kuin aloin mainostamaan blogiani. Alkuperäinen versio oli myös hieman suttuisen oloinen koska en tuolloin hallinnut Illustratoria kovin hyvin, joten tein siihen nyt pieniä parannuksia


torstai 10. elokuuta 2017

RYPPY JA GRÖNMARX

Pahoitteluni lukijoille miltei kahden kuukauden kestoisen piirtämistauon johdosta. Tuli pidettyä hieman lomaa, jonka lisäksi kärsin inspiraation puutteesta, vaikka aiheita olisi epäilemättä ollut. Nyt kuitenkin sain inspiraation, kiitos tämän Helsingin Sanomien artikkelin, jossa kerrotaan maahanmuuttajien korvaamattomasta työpanoksesta yhteiskuntamme hyväksi.


perjantai 16. kesäkuuta 2017

ARVOPOHJA


Lukijoille tiedoksi, että olen päättänyt alkaa julkaisemaan myös tämänkaltaisia piirroksia blogissani. Välillä nimittäin saan ideoita, joita on hankala tai mahdoton toteuttaa sarjakuvamuodossa. Tällä tavoin nekään eivät joudu hukkaan. Tarkoitus on kuitenkin pysytellä ensisijaisesti sarjakuvien parissa. Ensimmäisen piirroksen pohjaideasta kiitokset Yrjöperskeleelle.

perjantai 12. toukokuuta 2017

HASSAN MOSKEIJASSA


Sarjakuvassa viitataan tietysti tähän uutiseen, jonka käsitteli erinomaisen hauskalla tavalla myös Yrjöperskeles blogissaan.

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

HYVÄÄ VAPPUA


Ryppy & Reikä-blogin toimitus haluaa toivottaa kaikille lukijoille oikein railakasta vappua. Kuten kuvasta näkyy, meillä Pertinlaaksossa on vappukeli kohdallaan ja niinpä Rypyn oli suorastaan välttämätöntä tarttua lämmikkeisiin heti aamusta.

torstai 20. huhtikuuta 2017

PASTORIN JÄÄHYVÄISET


Uutinen, johon tässä viitataan löytyy täältä. Me täällä R&R-blogin toimituksessa toivotamme Marjaanalle onnea ja menestystä hänen uudessa kotimaassaan, jossa rasismi tunnetusti loistaa poissaolollaan.

perjantai 14. huhtikuuta 2017

RYPPY JA KOPONEN KIRKOSSA OSA III


Kyseisen punapastorin edesottamuksista raportoi ansiokkaasti omassa blogissaan Yrjöperskeles. Tämän sarjakuvan myötä R&R-blogin toimituksessa hiljennytään pääsiäisen viettoon. Hyvää pääsiäistä kaikille lukijoille.

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

PIKKU-PERTTI SAA KOTIOPETUSTA OSA II


Tällä kertaa sain inspiraation luettuani tämän jutun, joka käsittelee Setan tuoretta puheenjohtajaa(kiitos siskolle vinkistä). Ja jos lukijoissa on sellaisia, jotka haluavat, toisin kuin Ryppy, ottaa tämän vakavasti, niin tässäpä olisi ihan oikeaoppinen lista sukupuolista:



perjantai 24. helmikuuta 2017

RYPPY TOIMITTAJANA OSA II


Inspiraation tähän pätkään sain jälleen kerran Yrjöperskeleen mainiosta blogista. Alkuperäiset uutiset löytyvät täältä ja täältä.

tiistai 7. helmikuuta 2017

PIISPA ANTAA PALKINNON

Tällä kertaa minun oli tarkoitus piirtää ihan toisesta aiheesta, mutta sitten törmäsin tähän uutiseen, enkä minä sitä tietenkään malttanut jättää rauhaan.


sunnuntai 22. tammikuuta 2017

RYPPY JA KOPONEN KAPAKASSA OSA II


Laitetaanpa vielä linkkiä siltä varalta, että jollekin ei ihan auennut. Linkin takana olevan videopläjäyksen käsitteli oivallisesti omassa blogissaan Yrjöperskeles.